GALLERIA
Katso: Matin kotiseutuvideo Kotiseutu kappaleen kera
ja
Matin Blues revittelyä Fender
Stratocasterilla
Matin instrumenteista maininnan ansaitsee erikoismallinen
Fender Stratocaster USA Plus (-93), jossa on totusta Stratosta poiketen
mm. kaksikelainen
takamikki omalla 3-asentoisella kytkimellä. Tällä tavoin
saadaan aikaan "mureampi" soundi Straton oman "kirkkaan" soundin
lisäksi.
Oulu, Aittatori 2007
Matti
ylempänä
kuvassa isoveljensä kanssa Osuuskaupan portailla 5-vuotiaana omien
jo
silloin musikaalisia piirteitä pajupilli kädessään.
Lofooteilla
2008
6v
Keikalla
Kuivaniemellä 2006
Ranta-aitoilla 2007
Matin "laulupuu"
ja keskellä lauta, jolla hän pienenä istui laulamassa
Sanomalehti
Kaleva -06 (kuva; Arto Kiuru)
Rosos-yhtye, jolla tehtiin yli 400 keikkaa
Ylioppilaskuva
Passikuva vuodelta -93
Elokuu 2008 Toppila