Posion pojan lauluissa kuuluu kaiho

Itseoppinut muusikko Matti Ojala aikoo paneutua musiikkiin kokopäiväisesti

Posiolaissyntyinen, mutta Oulussa pitkään asunut Matti Ojala on yksi harvoista suomalaisista omakustanneiskelmäartisteista. (Kuva Arto Kiuru)

Ensimmäiset laulunsa kotitalonsa katolla ja pihamännyn puunhaarassa lurittanut oululainen omakustannelaulaja Matti Ojala tekee musiikkia kotonaan. Hänen lauluistaan löytyy pohjoissuomalaista kaihoa ja koskettavuutta. Tuoreella Matka yhteinen -levyllä tummaääninen posiolaissyntyinen Ojala esittää omien laulujensa ohella kiiminkiläisen lauluntekijä Veikko Juntusen kappaleita. Ojala on itseoppinut muusikko. Hän tuottaa levynsä alusta loppuun kokonaanitse ja väkertää musiikkia Oulun Peltolassa kivitalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa kotistudiossaan. Pajassa syntyvät niin laulujen ensimmäiset aihiot kuin musiikin lopullinen masterointi ennen cd:lle puristamista. Aika kuluu omassa studiossa kuin avaruudessa, enkä juuri tunne väsymystä lauluja tehdessä, Ojala filosofoi ja esittelee pieneen huoneeseen mahdutettua kotistudiota, jonka ytimen muodostavat kahdeksanraitanauhuri/mixeri, tietokone ja kovalevytallennin.

Ammatiltaan Ojala on myyntineuvottelija. Hän suunnittelee siirtymistä musiikin alalle päätoimisesti. Hän aikoo laajentaa studiotuotantotoimintaa ja perustaa ehkä jopa oman levy-yhtiön.

Omia laulujaan Ojala alkoi säveltää sen jälkeen, kun hän maaliskuussa 2001 joutui auto-onnettomuuteen. Esikoispitkäsoitto Lauluja Matilta ilmestyi samana vuonna. Matka yhteinen on Ojalan kolmas pitkäsoitto, jolla mies yhdistää syntesoijalla ja kitaralla maustettua minimalistista iskelmätilitystä ja tummalla äänellä tulkittuja kaihoisia tekstejä. Laulu on ollut verissä pienestä pitäen. Minulla on aina ollut valtava halu laulaa ja toimia musiikin parissa, mies tunnustaa. Posiolla (Sirniön seppäkylässä Etelä-Posiolla) syntynyt ja lapsuutensa siellä viettänyt laulaja kertoo, että ensimmäiset lauluesityksensä hän antoi sukulaisilleen nelivuotiaana kotitalonsa katolla tai pihamännystä viiden metrin korkeuteen nostetulta lavalta laulaen. "Nousin puunhaaraan katekismus kädessäni ja lauloin sitten kovalla äänellä sedilleni ja tädeilleni kuvittelemiani säveliä", Ojala muistelee. Posiolla oli hänen nuoruudessaan väkevää musiikillista tarjontaa. Harmonikkakonsertteja järjestettiin Pyrinnön talolla, ja kirkonkylässä alettiin 1970-luvun lopulla järjestää myös Posion Juhannus Yöttömän yön-festivaalia. Sitten seurasi muutto Haukiputaalle ja sieltä tie aikanaan Ouluun.

Suomessa ei ole monta hänen kaltaistaan, kotona musiikkinsa alusta loppuun väsäävää musiikintekijää, Ojala uskoo. Pelkkä studio ei riitä musiikin tekemiseen. Pitää osata laulaa, ja on hallittava myös muutama instrumentti. Opettelin soittamaan aikanaan syntesoijaa ja kitaraa kolmessa kuukaudessa.
Kerrostalon ylimpään kerrokseen rakennettua studiota laulaja pitää vapauttavana ja terapeuttisena nyrkkipajana, vaikka se ei suuria tuotantoja tai kikkailuja mahdollistaisikaan. Musiikkia on tehtävä niin, että sen voi työstää kerralla loppuun. Hyvät laulumelodiat tai sävelet eivät välttämättä ole muistissa, jos jouduttekemään musiikkia tarkoin rajattuina aikoina, mikä tosin voi välillä olla aika rankkaa.

Jamppa Tuomisen hovisäveltäjänä toimineen Veikko Juntusen kanssa Ojala on tehnyt yhteistyötä sen jälkeen, kun Juntunen kuuli hänen vuonna 2005 ilmestyneen Pienet sanat -levynsä. Juntunen kertoi pitävänsä lauluäänestäni, ja lähetti minulle muutaman tarkkaan valikoidun kappaleen, joita olen sitten sovittanut.

Pienet sanat -levyn Ojala äänitti kuulijapalautteen perusteella. Hän poimi runsaan neljänsadan laulun keikkaohjelmistosta levylle juuri niitä lauluja, jota hänen kuulijansa olivat keikoilla toivoneet. Helpoin keino päästä kuuluisaksi on tehdä vanha klassikkohitti uusiksi. Mutta minä levytin kuulijapalautteen perusteella ja keikoillani käyvien ihmisten pyynnöstä.

Arto Kiuru
---- Kaleva.plus ----
13:05:39 28.5.2006