VIIDES LEVY



Viides levy on siis teon alla. Tällä kertaa itse levyn tekotavassa on tapahtunut muutosta. Aiemmin Matti on soittanut ja työstänyt levynsä lähes kokonaan itse alusta loppuun. Nyt viidennen levyn kappaleiden soittotaustat tehdään yhteistyössä eteläsuomalaisen ammattimuusikoista koostuvan orkesterin voimin. Soittajia mm.
Mamba-yhtyeestä! Ja yhteistyön uskotaan myös jatkuvan. Syynä muutokseen on mm. se, että ko. viidennen levyn kappalevalkoima koostuu -60-70 ja -80-lukujen coverbeatkappaleista ja näinollen näin halutaan varmistua huippulaadukkaasta jäljestä alkuperäisen "saundin" säilyttämiseksi. Matti hallitsee laulun lisäksi muutaman instrumentin, mutta jotta taustat noudattaisivat mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti alkuperäisiä tarvittiin taustojen tekoon lisäinstrumentteja mm. puhaltimia ja kaikki päätettiin toteuttaa ulkopuolisin voimin. Näin Matille suotiin myös levähdystaukoa välillä, sillä levyn työstäminen päivätyön ohessa itse alusta loppuun on rankkaa puuhaa ja hän voi keskittyä tässä välillä muihin musiikki-/studioprojekteihin ja sitä kautta laajentaa toimintaa esim. muiden levyttämisestä kiinnostuneiden
aluksi lähinnä oululaisten laulajien/artistien kanssa. Levy on lisäksi tarkoitus suunnata radiosoittolistoille radioihin, joissa vaaditaan tiettyjä laatukriteereitä. Myös mm. kuulijoiden, radiotoimittajien, musiikkiystävien jne. toiveet, odotukset, mielipiteet, palaute, neuvot ja kappalevalikoimaehdotukset jne. ovat olleet pohjana ja ohjeena sille millaisen levyn tulisi olla, jotta sillä olisi madollisimman hyvät mahdollisuudet menestyä. Matti haluaakin tässä yhteydessä kiittää nöyrästi kaikkia tulevan levyn
esitekoon osallistununeita henkilöitä ja instansseja. Näiden sivujen kautta kannattaakin siis pysyä kuulolla projektin etenemisestä. Viides levy sisältää seuraavat kappaleet: LAINAA VAAN, PALJON SANOMATTA JÄÄ, LAULAJAN TIE, EAST VIRGINIA, MY WAY, OLIT AARTEENAIN, TÄHDET TÄHDET, AMARILLO, IDÄN JA LÄNNEN TIET ja PIILOPAIKKA.(East Virginia ja My Way kappaleet todennäköisesti sekä englanniksi, että suomeksi laulettuina) Äänitykset alkavat 10.05.2008.
Tilanne 21.05: Kappaleiden rungot on soitettu mm. komppien osalta kasaan, samoin kitarat. Muutama instrumentti mm. trumpetin osuus kesken. Olkaa kuulolla!
04.06.08: Taustademot kuultaviksi tällä viikolla.